Tiedote alueen yhteisharjoituksista

27.5.2014

Muutoksia syksyn harjoituspäiviin ja -aikoihin

 Tiedote kesän ja syksyn 2014 treeneistä

Maanantain Tehotiimi-treenit päättyivät kevään osalta maanantaina 26.5. Tiistain ja torstain yhteiset harjoitukset (B-, A-junnut ja aikuiset) jatkuvat juhannukseen saakka. Viikoilla 22 ja 23 ei ole ohjattuja treenejä, mutta omaehtoisesti saa mennnä vapaasti treenaamaan.

Alkukesän leiriä ei valitettavasti ole tänä vuonna Treenipajalalla. Kesällä on kuitenkin tarjolla paljon hyviä leirejä junnuille mm. Tanssisaaren kesäleiri Porvoossa 1.-6.6.14 ja Helsinki Judo Camp  7.-10.8.14. Koko Suomen kesäleiritarjonta löytyy www.judoliitto.fi .

Syksyn yhteiset Tehotiimi-treenit käynnistyvät uudelleen viikolla 33 (12.8.14).

Treeniajat tulevat hieman muuttumaan. Tehotiimin (C-junnut) treenipäivä muuttuu maanantaista tiistaihin ja treeniaika aikaistuu hieman. Näin seurat voivat paremmin järjestää omat syksyn treeninsä, kun sekä C-junnut että B-, A-junnut ja aikuiset treenaavat alueen yhteisissä harjoituksissa samana päivänä.

Uusi treeniaika Tehotiimille on tiistaisin klo 18.15-19.30 

Tehotiimin uutena vetäjänä aloittaa Manne Isoranta (4.dan), joka tulee jatkossa vastaamaan myös valtakunnallisesta C-junnujen toiminnan kehittämisestä. Tehotiimin harjoituksiin  ovat tervetulleita kaikki alueen kilpailevat C-junnut (viimeisen vuoden D-junnut ja ekan vuoden B-junnut valmentajan harkinnan mukaan).

Myös vanhemman ryhmän (B-, A-junnut ja aikuiset) tiistain harjoitusaika muuttuu. Jatkossa alueelliset yhteisharjoitukset ovat tiistaisin klo 16.45 – 18.15 ja torstaisin klo 17.00 – 19.00. Näiden harjoitusten vetäjänä jatkaa Markus Pekkola.

Alueen seurojen kesän treenimahdollisuudet löytyvät  www.etelasuomenjudo.fi sivuilta.Sieltä kannattaa seurata Etelä-Suomen Judo ry:n muutakin ajankohtaista tiedottamista.

 

Aurinkoista kesää kaikille!!